Projekti

Katajanokalla oli Consti Julkisivut Oy:n hanke, jossa Keskon vanha toimistorakennus muutettiin asuinkiinteistöksi.
KFS Finland Oy toteutti Kreaten kanssa pohjarakennustyöt ja töitämme olivat suihkuinjektointi, porapaalutus ja ankkurointi.

• Kohde oli haastava, koska iso osa töistä tehtiin pohjavedenpinnan alapuolella. Lisäksi haasteita lui ahdas sisäpiha jossa toimittiin isoilla koneilla ja muut alueella toimivat urakoitsijat tarvitsivatt myös tilaa omille töilleen.

• Työt aloitettiin suihkuinjektoinnilla ja ensimmäisenä iskettiin kahden hissikuilun kimppuun. Suihkuinjektoimalla tehtiin tulevan hissi syvennyksen ympärille vesitiivis seinä. Näin saatiin pohjavesi pysymään pois tilaajan kaivannosta ja mahdollistettiin hissin syvennyksen tekeminen laadukkaasti.

• Seuraavaksi suihkutettiin tulevien RD400:n paikoille lattian alle määrämittaiset natsat, joilla tuetaan porauksen aikana varsinaisen lattialaatan alapuolella olevaa ohutta pohjalaattaa jonka päällä on vanha vedeneriste.

• Sisäpihalla oli purettava autohalli ja jotta säilytettävä pohjalaatta ei lähtisi vedennosteesta nousemaan ylöspäin, ankkuroitiin se pysyvillä tankoankkureilla paikoilleen. Tätä varten porattiin 34 kpl 220 porapaaluja joiden läpi nämä ankkurit saatiin porattua ja asennettua. RD220 porauksessa käytettiin oman kaluston lisäksi myös SPP:n kalustoa. Ennen ankkurointia jouduttiin tekemään kallioninjektointia ja sitä tehtiinkin tiiviissä yhteistyössä tilaajan ja geosuunnittelijan kanssa parhaan lopputuloksen takaamiseksi. Ankkuroinnin jälkeen autohallin kansi purettiin ja päästiin aloittamaan RD400:n poraaminen.

• Tilaajalla oli kova aikataulu paine, jonka vuoksi jouduttiin poraamaan porapaaluja osittain rakennustelineiden sisällä. Työt tulivat meidän osalta valmiiksi viikolla 50.